unessa laukkaan tummilla kujilla,
kadunkulmat raksahtelevat kengänpohjissa
huohotan kirkasta tuulta,
joka lehtien seassa heittelehtii

minulla on kirkkaan vihreät satiinikengät
rintani on liekeissä, sinä painelet keuhkojeni koskettimia pitkin sormin

tulin uudelleen. kiedoin ruusut tiukasti ranteideni ympärille ja päätin olla katsomatta enää peiliin.

sieltä löytyisin. pohjakerroksesta hieman alemmas.

pyykkitupaan jätin vaaleanpunaiset pikkuhousut, joille en tiennyt, mitä tehdä.

nousin hissiin. kytkin piuhoja. itkin, ja liitokset särähtelivät. vatsani kipinöi.

nytkähdin, ja minulle naurettiin. poskeni kosteat, laikukkaat. sähköiskut paljaalla ihollani, jälkesi ruumiini ulottuvuuksissa. osoitit; naureskellen kävelit pois.

Heikkona, vakavana, varmana. Minä liikuin sen yläpuolella, leijailin, ihoni rajoja tarkastellen, aloittaen alusta:

itseni määrittäen, omiin kerroksiini asettuen.

käännekohta

Kysyin: järki vai tunteet
trust your gut? listen to your heart
en minä vittu tiedä

joissain kohdissa liitokset poksahtelevat
vapaudun
yhteys katkeaa -- veri pulppuaa, sitten ajallaan
tyrehtyy, hyytyy altaaseen
sormella pyyhin. huuhdon. selviän. itkussa on elämän virta.

tiedän:
on liikuttava
kohti sitä, missä saattaisin olla,
jos olisin rohkea.

vuosien odotus

kaukana jalkojeni alla
peitonmutka, ujo hymy
kaikki se patoutunut tunne ja meren massa
olen 16,04 vuotta ja tiedän ahdistuksen joskus vielä tulevan, vielä lapsuuden ohueksi hioutunut harso sen peittona

tajunnan

tunnissa, kahdessa
olen edennyt kolme vuotta. selkeydyn, hahmotun, hajoan
minulla on
napsahtava kaula, haukkaat
sitkeitä   palasia
nam
taivun taivun auton alle
huohottaen, öljy värjää kasvoni

nilkassani raahaan painoja, raskaita, haaleita,
ilmeettömänä iltaisin
peilistä tuijotan takaisin. niksahdan

aamulla annan veren kiertää
huoahdan, vapautan
yö kuivuu

vastuussa itsestäni

kesäyö, tummanvihreät puut

asfaltin kostea huokaus

tuulen vaativa paino.

jään junasta, annan ajan valua

kasvatan hiuksia

huolehdin turhia.

raiteilla oksia, hameeni alla

pensasruusuja

kangastossuissa, kevyenä leviän

kauemmas asemalta

Tuulee syyskuu, sumuiset kummut.
Aamukasteesta kosteat silmäripset painautuvat vasten läpikuultavaa alaluomea, jonka verisuonten kylmä sini
    huokailee hiljaisina
luovuttavien lehtien tahdissa.
Harmaa voima sammaloittanut,
vallannut alleen haalenneen elon.
Kirkkaana, raikkaana taittelee kasvot, jotka tuulta vasten eksynyttä hymyään
pyyteettä tarjoaa