Pohjalietteen vihreiden rihmastojen
sitkeät kiehkurat kietoutuvat ranteideni ympärille, vesi on painona sileänkoveran vatsani päällä ja tunnen rankaani ulottuvan kostean maapohjan

veden liike liikuttaa hiuksiani, ne ovat painottomina valoisat ja pehmeydessään keveät
niin kuin valoton kesäyö

unisilla huulillani huolta, varmuutta, virallistunutta tietoa: kulta on painavaa, ruoste kelluu

huoneen tummanpunaisina hohkaavat seinät

sykkivät yhä lähempänä

ujutan ohuen neulan

kohdunsuun läpi

sinä olet meidän

   olet                   meidän

itke, ailahtele kuun kierron mukaan, karju eläimellisesti synnytysvuoteella

linja-autossa istu polvet tiukasti yhdessä

hiljaa

katso maahan kun vastaantuleva ukko tuijottaa

ja kun autoista huudellaan

kuusien ja neulasten alla, mättäässä kiinni

hengitän maata, sykin tahdissa, valun pihkaa