ylösnousemus

vaaleanpunaisen taivaan tiukassa otteessa
istun kivellä, todellisuus on kylmä ja sen kämmenten pinnat ovat kovettuneet
uimapukuni on vielä kostea, alkaa tuulla ja aurinko tuhahtaa minulle pettyneenä, katoaa

minä nostan jalat koukkuun, puristun harmaaksi ja vaalenen
ja kivi lämpenee, silittää ihoani hellästi

kuiskii
valo on sinussa

omistuskirjoitus

minulla on Talo
 vanha kamiina ja tummanruskeat seinät
avain on kultainen, tulessa muotoiltu
ja ikkuinoilla rönsyilee värikkäitä kasveja, joiden makea tuoksu tuulee nurkissa viileinä aamuina

kun suljen oven, maailma sen takana loppuu ja Talo alkaa
se ottaa minut vastaan, painaa minut rintakehäänsä vasten niin että kuulen sen tumman sykkeen
ja minä voin turvallisesti palaa, tuulla, pakahtua ja kukkia uudelleen

värejä

minä olen puiden välissä, asfaltilla
kosteaan maahan tarttuneissa koivunlehdissä

lapsuus laskee oranssina, aurinko nousee
minä haluan imeytyä multaan

olin tässä kymmenen vuotta sitten, eikä sekään riitä
haluan yhdeksänkymmentäluvulle, kun maailma oli valon värinen
ja minä en

aurinko ei ikinä palaa tuon värisenä, se muuttuu ja kasvaa ja vanhenee
mutta se nousee kanssani