hänen tuntemuksiaan

mun kahdeksas hammas puhkesi eilen. katson sänkyäni, se on kirjavaa siniviolettia satiinia. laskokset tuoksuvat sinulta ja minun mieleni vaeltaa niihin sakeana, hämmentyneenä, silmät kiinni.

haluan kylpyyn mutta sellaiselle ei ole aikaa

ympyrä tuntuu sulkeutuneen, ja minä olen siitä vihainen ja levitän raajojani hajalleen rikkoakseni kuplan. 

olen turpeana huolesta ja vuodan ylitse. kurkun alla, keuhkojen takaosassa kirvelevät pienet neulat, jotka nakuttavat kudosta helmeileväksi, tihkun, koska luulen sen auttavan.

gaia

Minä istuin tuulessa

Ja mintunlehdet näykkivät helmojani

Sateessa oli metsäinen sävy ja hameeni alla oli 

Piilossa

Keijukaisparvi

Ne räpyttelivät vasten sääriäni, jotka olin unohtanut ajella

Ja huntuuni tarttui perhoset kuin haaviin, tummat ja likaiset

Aurinko nousi ja maalasi raidan seinään

Vaikka tiesin sen pian katoavan, minä maalasin toisen

Siihen viereen

Piirsin nimettömääni puolukalla renkaan

ja olin niin kovin tyytyväinen

uskotko ulottuvuuksiin?

En ehdi ehkä tanssia kauaa. Voisiko sinutkin ikuistaa? 

Meri lainehtii kallion sisällä, auringonvalo heijastuu kiven kautta veteen smaragdinvihreänä. Tahdoin sisään ajelehtimaan noiden neliömetrien alueelle, tahdon tuntea vapaata tietoisuutta siitä, että jaloilleen nousemisesta koituu aina välitön humaltuminen.

Minulla ei ollut sen kummempia suunnitelmia. Valkoiseen harsoon kietoutuneena makasin vedestä nousevalla tasanteella keskellä pientä maailmaani, tuota heikossa valossa välkehtivää pientä maailmaani. Yksinäisyys ja keuhkojeni solut hyrisivät kuorossa. Kevyt endorfiiniaalto humahti tasaisin väliajoin lävitseni tajutessani, mitä oli, tuli olemaan ja oli ollut.

Kuolleet heinäsirkat

Viima sirisee korvanjuuressa.

voikukat nuolevat syvemmältä korvakäytävää,
puuveitsillään viiltävät tärykalvon auki.
isken itseäni vastakarvaan, lumi on haudannut alleen kaikkien ihmisten hymynkareet,
mutta kaikkien ripsillä viipyilevät valkoiset sydäntalven lapset
vähän väliä hätäisesti poskille sulaen.

sinä seisot pysäkillä punaisensykkivänä sokerisydämenä. sinuun sukellan.

paluumuuttaja

Vielä lisää metrejä, polulla on ankara kerros kahlattavaa. Otsatukka muuttuu mustasta valkoisenhuurteiseen.
viima piiskaa kasvoja kuin olisin tehnyt jotain todella anteeksiantamatontaKorvissa vinkuu, vedän takkia tiukemmin ympärille: tuulen kouralla lentäessä todella tuntuu uhrilta.maalissa kolautan kantapäät terassiin, lumi valahtaa hupusta laudanrakoon ja jää sinne nukkumaan.
eteisen punasiniruudulliset verhot.
Talossa on viileää, gramofoni rätisee
Meidän pyöreän ruokapöydän ääressä on kaksi tuolia, joiden kellertävänvalkoinen maalipinta on rapissut pois ja jäänyt pinnalle suuriksi, irtonaisiksi huudoiksi.
Pöydällä on kolme jalkaa, yksi ontuu, seinät on peitetty sinisellä sametilla. Hellalla on kirkkaanpunainen kattila, kahvi porisee. Ikkuna on mennyt säpäleiksi eteisessä ja kirsikkapuulattiassa on pari reikää lisää.
Portaista kuuluu ryntäysääniä: villasukkien huohotusta ja kantapäiden jytinää(ajattelen, että tämä rakennus romahtaa vielä joku päivä kun tuulee liikaa)
se olet sinä kultatukka, odottaneen punaposkisena virttynessä villapaidassasi kaappaat keuhkoni syleilyyn, kiedot lämpimät käsivarret ympärille ja kiepautat hiukset oikealle, pussaat niskaa ja sun huulet on kosteat.

kevään letitän iholle

luonnonvalkea pitsireunus kuivalle asfaltille
minä hengitän 
vaaleankeltaista tyllihamettasi

myskimalvan terälehdellä hivelen niskaasi hiljaa.

keinuen huudan:
puuterivallankumouksen lumous!
seitsemäntoista kuolemansyntiä
olkoon nestemäinen rajauskynä
tupakan pehmeä tuoksu
ja siivet

masokistipelto

satiinilakana on pakkomielle.

jakaminen on yhtäkkiä kauhean pyhää:
jos säännöt ovat realistiset, minä en tunne rakkautta, tahdon jakaa
vain itsepäisen palvonnan ja kirpeät sirisilmäaamut

sinä raavit paperin luokitteluillasi.
vedät ihoni sivuun
ja minä sydän kurkussa heittäydyn vasten seinää
nyökkäillen

minä toiveikas
riippuva ruumis

siluetti

viileästä väristen
hengitän huoneen
sinistä hämärää

harso kohoilee kasvojeni yllä
unisten perhosteni sinnikkyyttä kädestä pidellen

katson peiliin, pursuan siitä ylitse
ja huomaan, että se on joku toinen joka minut on 
näin
täydeksi puhaltanut

lasihelmihiekalla

siinä sinä sitten seisot, satamassa
harmaa maa yltäsi kuihtuneena

sisältäsi uusi turkoosi putous pulppuillen
nilkkoihin
kesyttämättömänä
läiskähdellen

tuuli puistelee sadeveden makeaksi suutelemista hiuksistasi
vuosien pölyhiukkaset perämeren punaisille kultakaloille ja sinisille piraijoille

- ja minä olen aalto,

tehtäväni on vain hiljalleen
kuolla ja syntyä uudelleen
valkeaa vaahtoa otsatukassa, sillä minä ruokin tulevaa
ja lopussa imeydyn rantahiekkaan uinumaan

peilisali

rinta rutussa
posket ummessa
minussa keltaiset heliumpallot nousevat liian nopeasti
painavaa retkeään tukkien
lopulta kurkkuni

kasvot aamukasteen hukuttamina
minä pamautan talosi siniharmaan
oven kiinni ja
räsähdän sen kanssa yhtä aikaa terassille
pakokauhuissaan ampiaislauma
pakenee,
minä nostan verisen mekkoni
ja iskeydyn vasten metsää

kaikki puut ovat ruumiisi kuvia

syvillä vesillä

Yö oli sateinen. Hän seisoi risteyksessä silmät kosteansinisinä loistaen keltainen sadehattu hiuksillaan,
punaiset kiharat liimautuneina kuulaalle otsalle
hänen hymynsä uiskenteli pitkin kasvoja, kurotellen poskipäille ja yläluomiin aiheuttaen valtaisia aaltoja siinä ja sydämessäni
hänen jalkateränsä osoittivat kevyesti sisäänpäin
ja minä halusin langeta niille jaloille niin kipeästi

että jäin paikoilleni toivoen, ettei hän ikinä sammu

ollaanko

ruskeat helmet syleilevät silmäkuoppiani ja
sade ropisee peltikattoon,
minä olen käpertynyt veneen alle
ja sateesta tummuneet
koivunlehdet takertuneina poskiini
kaipaan lämpöä

ollaanko puuvillaliinaan käärityt pähkinät,
yhdessä, saman harson sisässä?
ollaanko sokeat ruusut lukkojen takana
vitriinissä

seremonia

kaikki ovat hiljaa
heräävä maa on musta ja kiiltää kultaisena

oikaisen finnkinon aution pihan läpi
ilma on musta ja pehmeä, orkideoja täynnä
tiedän,

tämä on niitä aamuja

oikaiset itsesi raitapatjalle, se purkautuu kulmista ja sinä
nukkaannut, etkä nypi mitään pois

tulinuotteja

olen urut

minulla ei ole nimeä

hehku ylläni, muukalainen

niin ulvon



keuhkoistani pusertuu kaksi ylikypsää mangoa ja huokaisen:

sinussa on jotain sellaista jonka luulin tulevan trooppisista puutarhoista
nyt vain ravaat koskettimillani edestakaisin
sormin hikisin
paita liimautuneena niskaan,
violetti sädekehä

intiaanimaja

viileänkirpeä sirpaleääni
minä istuin korkean katon alla samettisen pimeyden suojissa, ylläni
harmaa kaapu ja tuoksujen harso
sekä vakosamettihuntu, vihreät villasukat jotka raaviskelivat varpaita ja kaikkea muutakin sitä minussa mistä tunto ei ollut kovettunut olemattomiin
yritin saada hapertunutta kukkaroa auki
saada sylissäni olevien käsivarsieni väliin energiaa, halusin tuntea lämmön niistä hohkaavan ja voiman
jonka rytmi lopulta iski vatsaan ja sinihome levisi kirpakkaana läpi kehon

solki oli jumissa, ruostunut paikoilleen
(jäätiin kerran kahdestaan sateeseen ja käymisprosessi alkoi)

yritin saada vihreää nurmikkoa kasvamaan ympärilleni
pienistä anilliininpunaisista versoista, joita sain puhkeilemaan läpi haurastuneiden lattialankkujen
joka silmänräpäytys toi kosteutta poskipäille ja sieluni pinnisteli aivan kirsikoilla
happi liukui ympärilläni ja tunsin koskettimien hipaisun paljaalla selälläni, se muisti yhä:

olin kynttilällä raapustanut sisäreiteesi, ole kiltti poika ja juokse vapaana
Ja helvetti, sinähän juoksit

vahinko

hänellä on rinnassaan sydän, joka hymyilee välillä niin leveästi että sitä on pakko vähän toppuutella
on kireä, vaikka ei ole syönyt pihviä neljään vuoteen
- ehkä se rankaisee häntä toisista synneistä
toisten saappaisiin sukeltelusta, toisten nielujen kutittelusta
kielenkärjellä

kuvassa tyttö hymyilee epäsopivasti
puisia koruja silmäkulmissa ja kähärä valkoinen tukka
sen kaulalla on viiltojälki, joku on sitä rakastellut

sanoisinko, että se on kerta kaikkiaan syleiltävännäköinen

adalmiina oli hukannut helmensä
nyt itki sykeröllä atk-luokan varastossa punaharmaan kopiokoneen päällä
oli kallistanut paperihyllyn vasten ovea, ei muistanut että se
aukeaa ulospäin