Tuulee syyskuu, sumuiset kummut.
Aamukasteesta kosteat silmäripset painautuvat vasten läpikuultavaa alaluomea, jonka verisuonten kylmä sini
    huokailee hiljaisina
luovuttavien lehtien tahdissa.
Harmaa voima sammaloittanut,
vallannut alleen haalenneen elon.
Kirkkaana, raikkaana taittelee kasvot, jotka tuulta vasten eksynyttä hymyään
pyyteettä tarjoaa

hänen ihonsa on ihoani vasten ja ne sulautuvat toisiinsa
huoneessa tuoksuu raskas ja veltto kiima,
irish coffee ja pekaanipähkinät

olet mahdoton, kuiskaat

asfaltti on laikukas, niin olen minäkin

ruosteessa, vereslihalla

rintakehän avohaavasta tulvii kukkia

juon lääkettä. juon lääkettä ja tiedän olevani aivan hullu

kipu liikkuu minne haluan.

kipu liikkuu minne haluan, säikähdän sykettäni. olen elossa. 

katseesi sulkee minut tummaan nuppuun
sylissäsi keinun lempeillä aalloilla

makaan laavassa, kirkas viilto
lävistää ja sitoo pohjalle
maa kantaa, 
     maa huokailee sisälläni

ydin vakava, raskas
minä purkaudun ja nousen uudelleen.

sylissäsi keinun lempeillä aalloilla
hymyssäsi on auringon tanssi