viileänkirpeä sirpaleääni
minä istuin korkean katon alla samettisen pimeyden suojissa, ylläni
harmaa kaapu ja tuoksujen harso
sekä vakosamettihuntu, vihreät villasukat jotka raaviskelivat varpaita ja kaikkea muutakin sitä minussa mistä tunto ei ollut kovettunut olemattomiin
yritin saada hapertunutta kukkaroa auki
saada sylissäni olevien käsivarsieni väliin energiaa, halusin tuntea lämmön niistä hohkaavan ja voiman
jonka rytmi lopulta iski vatsaan ja sinihome levisi kirpakkaana läpi kehon
solki oli jumissa, ruostunut paikoilleen
(jäätiin kerran kahdestaan sateeseen ja käymisprosessi alkoi)
yritin saada vihreää nurmikkoa kasvamaan ympärilleni
pienistä anilliininpunaisista versoista, joita sain puhkeilemaan läpi haurastuneiden lattialankkujen
joka silmänräpäytys toi kosteutta poskipäille ja sieluni pinnisteli aivan kirsikoilla
happi liukui ympärilläni ja tunsin koskettimien hipaisun paljaalla selälläni, se muisti yhä:
olin kynttilällä raapustanut sisäreiteesi, ole kiltti poika ja juokse vapaana
Ja helvetti, sinähän juoksit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti