Huoneen seinät ovat vaaleansiniset ja aurinko kylpee niissä voitonriemuisena. Hän istuu valkoiseksi maalatulla puutuolilla ja epämääräistä melodiaa hyräillen siirtelee ajatuksia nurkasta nurkkaan.
Kello on puoli kymmenen ja hän on viisi minuuttia sitten herännyt raskaasta unesta, joka yhä painaa hänen hartioitaan hieman alaspäin. Lattialle on kaatunut flyygeli.
Vakuutusyhtiön päärakennuksen pihan liuskekivipolun raoista kasvaa kantarelleja. Kun sataa, ne laulavat sisäänpäin onnesta ja kun lakkaa satamasta, ne rakastelevat hattujensa päällä viipyilevien kastepisaroiden kanssa tunteella, menettämisen pelosta.
Hän kävelee väkevin askelin lasiovesta, ja aulaan päästyään huutaa niin, että hänen ruokatorvensa pirstaloituu marmorilattialle heleästi kilisten. Hän ei pysähdy, ja kaikki ihailevat häntä nyt, eikä hän koskaan saa tietää vaan jää kellariin, vesimittarin vierelle tekemään matkaa, jonka loppua hän ei näe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti