Tyttö makaa varjossa liikkumattomana. Mies on hetki sitten ollut asunnossa ja tytön iholla tuoksuu rommi ja katkera ylpeys. Lattian varjot liikkuvat nopeammin kuin sekunnit, mutta kun tyttö sulkee silmänsä, aika tasoittuu jälleen.
Olen tässä ja hiljaa vanhenen, hän sanoo itselleen. Maailma katsoo minua, kuu epätoivoisena hapuilee ihoni valoa. Kadulla valot heijastuvat kostealle asfaltille niin kuin hän juuri heijastui minuun, taivas käärii minut vaippaansa ja yö tuijottaa odottaen, herpaantumatta. Hän jätti minut avonaiseksi jotta tähdet voisivat kipinöidä kasvoilleni. Hän kylvetti minut illan tummassa maidossa ja jätti yön hartioilleni painamaan.
Puulattia on tytön kylkeä vasten raskas, turvallinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti