kahdeksan
suru ui minussa ikuista solmuaan
kiertäen, laulaen hiljaa
sumussa ui. veden piirto

sameaa, sakeaa. valo kaukana pohjalla, silmukan takana

8

ruumiini lahoaa, mutta niin kuolen minäkin
metsään, hetki hetkeltä. olen ruumis tummassa pussissa, valon sulkemassa hangessa.
lumi on tummaa, oksat ylläni painavat.
lämpö minusta katoaa, muuttuu valoksi, suru höyrynä nousee ilmaan ja häviää.
sulkeutuvan ihon pinnassa, rajalla, pakkaseen sirpaloituessa
olen vapaa