tältä näyttää tänään

siivet niskassa minä pyörähdän ympäri kahdesti tummanviolettien silmiesi alla
sinä painat viileää katsettasi iholleni

illalla vedenväriset helmet juoksevat vatsallani alaspäin ja pakottavat minut kaarelle
tämä maailma on totinen, selkeälinjainen,
öisin hiljainen

ja sinä suljet oven, lukko naksahtaa ja maailma rajautuu tähän nuppuun joka minä olen, ja sinä hehkut terälehdilläni

Olen raiteiden väliin tehnyt syvän kuopan jossa makaan, on tiistai.
On ihan jännää, kun juna menee, se kestää pidempään kuin kuvittelisi
mutta jos soi puhelin silloin, niin en voi vastata
olen junan alla
vapaana

kotona on riisipuuroa ja lämmintä metallia, jäykkää, kulmikasta, ja sijoitun taktisesti pöydän ja tuolin väliin ennen ruokailua

ja sinä sijoitut minne haluat

puut ovat asfaltissa, minä poljen kotiin iltapäivällä ja
ajatukseni harmaat
pyöränrenkaan alle liiskaantuvat

kotona päivällisen äärellä oksennan mustaa vaahtoa, laitan itseni nukkumaan kello 23 ja unessa
kaadun betonimyllyyn, uppoan

sininen sunnuntai

jalkapohjiini on painettu pistoolit, ja ne saattavat laueta, tiedän
minun kaulassani on painava metallikettinki, ja kuun säteet raskaina lepäävät miehen käsillä
asfaltti on sulaa, yö on loputon ja minun viisi aistiani ovat sulautuneet yhdeksi orgastiseksi kokonaisuudeksi

punainen sunnuntai

ihollani on viiltoja, ne kimaltelevat eteisen keltaisessa valossa
sumein silmin valun syvemmälle, kaadat halvan viinin päälleni ja liu'un sen mukana kohti viemäriluukkua

taivaalla on valoja, ja ne työntävät minua poispäin, alemmas, minä vapaudun ja purskahtelen itseni loppuun
 palanut aurinko, raiskattu lilja

viileää
tuhka on viileää ja pidän siitä näin

siinä olen ja tunnen itseni tärkeäksi

hauras aurinko ja sinä
väreillen valaisette sinisen metsäni, rannan tyynnytätte

astun kultaiseen veteen ja se turruttaa ihoni, syleilee
pohjan viileys suutelee vaaleita nilkkojani,
taivas on matalalla ja minä halkean naksahtaen

kellun osissa järven pinnalla etkä sinä unohda rakastaa niistä yhtäkään

henkilö B

elää tarpeellisuuden tunteesta ja siitä mahdollisuudesta, että hänestä vielä kuullaan

kerrostalolähiö piirtyy hänen silmissään korkealle taivaalle, punaisen ja sinisen kontrasti viiltää korvissa ja hän nauttii kun tajuaa, että nyt hän on tässä ja nuo rakennukset Eivät

muut ihmiset värisevät vaaleanpunaisina asfaltilla tai asunnoissaan, öljyttyinä, käärittyinä kinkkuverkkoon, ja he tuntevat elämänsä merkityksellisiksi koska heillä on auto tai takaisinmaksettu opintolaina, hän uskoo

ja hän itse on menossa ylöspäin, pois täältä, ja hän uskoo tietävänsä jotain mitä muut eivät