sivallus

suurkaupunki,
ja minä katoan tähän tuuleen
siniviolettivaloissa liikun ja  rakennusten takana, eikä minusta jää mitään


syvyyden sylissä istun, varjossa, eikä sinusta ole jälkeäkään
tanniininen kaipuu sakeana lävistää kaulakuopan ja minä valun multaan

ehkä joku kerää hiput, jotka jätän jälkeeni ja kokoaa itselleen jotain
 heikon kuunsirpin, joka hengittää suuria tunteita

hänen tuntemuksiaan

mun kahdeksas hammas puhkesi eilen. katson sänkyäni, se on kirjavaa siniviolettia satiinia. laskokset tuoksuvat sinulta ja minun mieleni vaeltaa niihin sakeana, hämmentyneenä, silmät kiinni.

haluan kylpyyn mutta sellaiselle ei ole aikaa

ympyrä tuntuu sulkeutuneen, ja minä olen siitä vihainen ja levitän raajojani hajalleen rikkoakseni kuplan. 

olen turpeana huolesta ja vuodan ylitse. kurkun alla, keuhkojen takaosassa kirvelevät pienet neulat, jotka nakuttavat kudosta helmeileväksi, tihkun, koska luulen sen auttavan.

gaia

Minä istuin tuulessa

Ja mintunlehdet näykkivät helmojani

Sateessa oli metsäinen sävy ja hameeni alla oli 

Piilossa

Keijukaisparvi

Ne räpyttelivät vasten sääriäni, jotka olin unohtanut ajella

Ja huntuuni tarttui perhoset kuin haaviin, tummat ja likaiset

Aurinko nousi ja maalasi raidan seinään

Vaikka tiesin sen pian katoavan, minä maalasin toisen

Siihen viereen

Piirsin nimettömääni puolukalla renkaan

ja olin niin kovin tyytyväinen

uskotko ulottuvuuksiin?

En ehdi ehkä tanssia kauaa. Voisiko sinutkin ikuistaa? 

Meri lainehtii kallion sisällä, auringonvalo heijastuu kiven kautta veteen smaragdinvihreänä. Tahdoin sisään ajelehtimaan noiden neliömetrien alueelle, tahdon tuntea vapaata tietoisuutta siitä, että jaloilleen nousemisesta koituu aina välitön humaltuminen.

Minulla ei ollut sen kummempia suunnitelmia. Valkoiseen harsoon kietoutuneena makasin vedestä nousevalla tasanteella keskellä pientä maailmaani, tuota heikossa valossa välkehtivää pientä maailmaani. Yksinäisyys ja keuhkojeni solut hyrisivät kuorossa. Kevyt endorfiiniaalto humahti tasaisin väliajoin lävitseni tajutessani, mitä oli, tuli olemaan ja oli ollut.

Kuolleet heinäsirkat

Viima sirisee korvanjuuressa.

voikukat nuolevat syvemmältä korvakäytävää,
puuveitsillään viiltävät tärykalvon auki.
isken itseäni vastakarvaan, lumi on haudannut alleen kaikkien ihmisten hymynkareet,
mutta kaikkien ripsillä viipyilevät valkoiset sydäntalven lapset
vähän väliä hätäisesti poskille sulaen.

sinä seisot pysäkillä punaisensykkivänä sokerisydämenä. sinuun sukellan.

paluumuuttaja

Vielä lisää metrejä, polulla on ankara kerros kahlattavaa. Otsatukka muuttuu mustasta valkoisenhuurteiseen.
viima piiskaa kasvoja kuin olisin tehnyt jotain todella anteeksiantamatontaKorvissa vinkuu, vedän takkia tiukemmin ympärille: tuulen kouralla lentäessä todella tuntuu uhrilta.maalissa kolautan kantapäät terassiin, lumi valahtaa hupusta laudanrakoon ja jää sinne nukkumaan.
eteisen punasiniruudulliset verhot.
Talossa on viileää, gramofoni rätisee
Meidän pyöreän ruokapöydän ääressä on kaksi tuolia, joiden kellertävänvalkoinen maalipinta on rapissut pois ja jäänyt pinnalle suuriksi, irtonaisiksi huudoiksi.
Pöydällä on kolme jalkaa, yksi ontuu, seinät on peitetty sinisellä sametilla. Hellalla on kirkkaanpunainen kattila, kahvi porisee. Ikkuna on mennyt säpäleiksi eteisessä ja kirsikkapuulattiassa on pari reikää lisää.
Portaista kuuluu ryntäysääniä: villasukkien huohotusta ja kantapäiden jytinää(ajattelen, että tämä rakennus romahtaa vielä joku päivä kun tuulee liikaa)
se olet sinä kultatukka, odottaneen punaposkisena virttynessä villapaidassasi kaappaat keuhkoni syleilyyn, kiedot lämpimät käsivarret ympärille ja kiepautat hiukset oikealle, pussaat niskaa ja sun huulet on kosteat.

kevään letitän iholle

luonnonvalkea pitsireunus kuivalle asfaltille
minä hengitän 
vaaleankeltaista tyllihamettasi

myskimalvan terälehdellä hivelen niskaasi hiljaa.

keinuen huudan:
puuterivallankumouksen lumous!
seitsemäntoista kuolemansyntiä
olkoon nestemäinen rajauskynä
tupakan pehmeä tuoksu
ja siivet