Maa on pyyhitty hienojakoisilla, raskailla kiteillä.

Astun ulos,laahaan maassa. Sääriluuni ovat poikki.

Kadun toisella puolella on tuoli, olkipunosta. Tuolilla istuu lapsi, pää pakotettuna takakenoon, kurkussa metalliputki. 

Olkipunos on kevyttä. Tuolin jalat nitisevät vasten maata, kun hengitän. Metalliputki tekee lapsesta kaksinkertaisesti raskaamman.

Kotona minun on laskettava kaikki kolikkoni. Kaadan ne lattialle suuresta pussista. Ääni on kivilattiaa vasten epämiellyttävä. 95 senttiä.

Ravistelen kolikot metalliputkeen. Ne hulahtavat hänen ruuminsa läpi, ropisevat maahan. Betonisten rakennusten välistä aurinko halkaisee aamusumun. Raavin valonsäteitä.

death is a drummer

Tallon käpyjä, rutisevia palasia kenkäni pohjan alla. Kasvosi ovat multaan painettuina. Vaatteesi höyryävät, maa on kostea allasi.
Kenkieni kärjet osoittavat kohti röyhkeinä ja ylpeinä seisovia mäntyjä. Minä jätän sinut taakseni.

Todellisuudessa on sokeita sävyjä. Roskainen tuuli, kasvojeni halkeilleet saumat,
taakseni jääneet
revityt kappaleet

kolarin runnomat.

rannalla
  raskas veden massa
sivaltaa varpaideni kärkiä.

niin kuin terävä kielesi, punainen
sivalsi kaulavaltimoni ohitse

helisen
vajoan hiekkaan, kerros kerrokselta kosteampaan ja tummempaan

olen siniharmaan aamun udussa
löytynyt kylmien metallikappaleiden pölyhuntujen alta

jossain tulevan syysviileän laskoksessa
on kotini, jonne taiteltuna minun kuuluu hengittää

hengittää
kääriytyä kuoleman silkkiseen syliin

tuntea kuinka keuhkoni täyttyvät rahisten
ja jokaisella uloshengityksellä rapistun, mätänen, lahoan

♥

16.8

taitan katuja tahmeana ja fuksianpunaisena
jätän piirron, jossa haisee tunkkainen maailmantuska

jätän jokaiselle iholle punertavan verenpurkauman
niskahiusten rajaan

vuodan kuiviin kaikkialle mihin kosken
ja minusta jää vain rypistynyt kuori
joka paljaana on yksin ja rakastaa
huokailee onttona ja tyydytettynä

12.8

Tuulessa on havujen tuoksu
haluan hukuttaa kasvoni sen painoon ja unohtua loputtomaan virtaan

viheltää jonkun korvien ohi kosteana lauantaiaamuna,
kun edessä on matka ja tulevaisuus on raikkaassa syysilmassa
ja valoissa pysähtyminen jättää polvet rauhattomiksi

ruumiissani itkee lapsi

jonka kaulan ojennat kaarelle, viillät poikittain

se tarrautuu avautuneisiin säikeisiisi

sormiesi vakavuuteen, tummaan virtaan suonissasi

ja ikuisesti

hakee pimeydestä sopivaa nurkkaa

vuotaakseen itsensä toteen

paina minut maahan

raota sitä väliä,

jossa en itseäni tunnista

ja jossa vain kirkkaana, valppaana

terävänä huutaa

elämänhalu äänetöntä varmuuttaan